keskiviikko 5. lokakuuta 2011

Menneitä kesämuistoja

Vanhoja kuvia koneelta poistaessani osui silmiini  muutama kaunis  kesäkuva

Kesän tunnelma itse, huoks...




Perhonen kukassa



Ja meidän terassi näin siistissä asussa. Lomalla maalasin terassin lattian ja näin siistiltä näyttää, toinen huoks... Se ei koskaan pysy näin siistinä...




Huomatkaa muuten vanha vedettävä leikkiankka  kukkapilarin alla. Se siirtyi kesällä meille anoppilasta ja on miehen lapsuuden  leikkiankka. Hauskinta on se, että minulla on ollut lapsuudessa täsmälleen samanlanlainen ankka, joka todennäköisesti löytyy (kunhan joskus ehdin) isäni kodin kellarivarastosta.  Anoppi jo odottaa, että leikkiankat vielä kohtaavat:)

Toinen hauska  kuriositeetti kuvissa ovat puutarhakalusteet. Ne ovat peräisin miehen Turun kodista. En erityisemmin pidä niistä ja olen muutaman kerran jo ollut jo heittämässä ne taloyhtiön jätelavalle. Onneksi valkoinen väri vähän parantaa.  Edesmennyt appeni teki arvokkaan ja mittavan pappisuran ja kaikissa arkielämän ostoksissaankin hän pyrki ajattelemaan yhteiskunnallista hyvää,(ei  siis mitään kauneusseikkoja ym.) Niinpä hän aikoinaan yllätti mieheni ja osti hänelle Turun Kakolan (se kuuluisa vankila) tuotantoa olevat puutarhakalusteet miehen sen aikaisen  Turun  kodin parvekkeelle. Josta ne ovat sittemmin kulkeutuneet mukana,  (ei postiivinen) huoks...

 Toivotan teille jo nyt hyvää viikonloppua.  Joudun huomenna iltapäivällä lähtemään lyhyelle (mutta samalla pitkälle tuntuvalle) työreissulle. Blogiani lukeneet varmasti ymmärtävät jos sanon, että sain Musta Pekka- kortin käteen työtehtävissä.  Onneksi sain vähän neuvoteltua tilannetta helpommaksi:)

Blogitapaamisiin viikonloppuna!













SHARE:

12 kommenttia

  1. Aivan ihana terassi!
    Valkoinen väri on kyllä ihana puutarhakalusteissakin. Saisinpa miekin maalata meidän kalusteet...

    VastaaPoista
  2. Voi miten ihanalle ja kutsuvalle terassinne näyttää!
    Toivottavasti leikkiankat kohtaavat vielä:)

    Hyvää työreissua ja viikonloppua!

    VastaaPoista
  3. Kaunis vaalea terassi,kyllä ne leikkiankat viellä kohtaavat<3

    VastaaPoista
  4. Mielettömän kaunis tuo teidän terassinne.
    Puutarhakalusteet ovat ihan hyvät. Ja varmasti tukevaa tekoa. Maalilla saa ihmeitä aikaan.
    Hyvää työreissua!

    VastaaPoista
  5. Niin tykkään minäkin että terassinne on niin kaunis ja mielellään sinne istahtaisin.
    Oikein mukavaa työreissua sinulle!♥

    VastaaPoista
  6. Ihastuttava terassi!!! Laita jatkossa enemmän kuvia terassista! Ja puutarhakalusteet ovat tosi hienot - jos ne eivät itseäsi miellytä, älä vaan roskalavalle heitä, nuohan ovat ihan huippumuotia parhaillaan!

    VastaaPoista
  7. Kutsuva terassi ja ihanan valoisat kesäiset tunnelmat kaikissa kuvissa! Hyvää työmatkaa, vaikka se ei mieluisalta tuntuisikaan!

    VastaaPoista
  8. Eivät nuo puutarhakalusteet mielestäni yhtään huonoilta näytä. Ihan kivat ovat!

    VastaaPoista
  9. Niin - huoks...
    Ihana terassi!

    VastaaPoista
  10. Huoh, uutta kesää odotellessa, täydellinen tuo perhonen kukassa kuva, ihana valo ja fiilis....laita se meidän iloksi myös tuossa pimeimpänä aikana :) marras-joulukuussa.

    VastaaPoista
  11. Ihania kesätunnelmia! Kiitos näistä!

    VastaaPoista
  12. Sirutuuli, kiitos:) maalailin valkoiseksi mieheltä kysymättä,D!

    Susanne, kiitos:)

    Ritva, kiitos:)

    Irene, kiitos:) Ainakin kaulusteet ovat ehtaa puuta ja vankat.

    Sylvi, kiitos:)

    Marsa, kiitos:) Täytyykin ottaa lisää kuvia terassista.

    Intianminttu, kiitos:)

    Vilma, kiitos:)

    Tiina, kiitos:)

    Sarppu, kiitos:) Tuo täytyykin muistaa:)

    Maikki, kiitos:)

    VastaaPoista

Kiitos vierailusta ja kommentista!

Vanhemmissa postauksissa on kommenttien valvonta päällä, jotta minulta ei jää viestit huomaamatta.

© Förmaaki ja puutarha. All rights reserved.
Blogger Template Designed by pipdig